Kaijonselän historiaa

Kaijonselkä – entiseltä nimeltään Häyrilä –  on entinen lypsykarjatila Joroisten Kaitaisissa Etelä-Savossa. Vanhassa kivinavetassa oli 20 lypsävää kesään 2007 saakka. Nykyään laitumilla käyskentelevät suomenhevonen Halla ja Hallan varsa Aaro.

Entinen majatalo

Tilalla on asunut sama suku vuodesta 1718. Myös urheiluselostaja Raimo Häyrisen ja runoilija-kirjailija Saima Harmajan sukujuuret juonsivat Kaitaisten Häyrilään, Harmajan juuret tilalle voidaan jäljittää aina 1700-luvulle saakka.

Häyrilä toimi 1800-luvulla majatalona Juvan ja Joroisten puolessa välissä. Majatalotoiminnan loputtua majoituksessa oli taukoa kymmeniä vuosia. Mökkivuokraus aloitettiin 1970-luvun loppupuolella yhdellä mökillä, välillä vuokrattavaa on ollut enemmänkin. Tällä hetkellä jatkuvalla vuokralla ovat päärakennuksen toinen asunto sekä Kaidan ja Pyhityn mökit.

Ammuvat

Ensimmäiset maitolitrat lähetettiin meijeriin 1.5.1974. Vuonna 2005 tila sai Walter Ehrströmin Säätiön myöntämän kultamitalin tunnustuksena erinomaisen maidon tuottamisesta 25 vuoden ajan.

Viimeiset litrat tilalta haettiin 9.5.2007. Keskituotos viimeisenä vuonna oli 11 901 kg vuodessa. Eteläsavolaisten maitotilojen keskimääräinen keskituotos oli samana vuonna 8 784 kg. Nelijalkaisten leegio  myytiin muutamaa lehmää lukuunottamatta muille tiloille ja niiden jälkeläiset lypsävät ja voivat hyvin edelleen. Entisiä kaitaislaisia lypsäviä löytyy Pohjois-Savosta, Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta.

Kadonneen pyörän karjatila

Kerran 1990-luvun alkuvuosina tilan isäntä Heikki tuli taloon ja ilmoitti, että lietekärryissä on enää kolme pyörää. Yksi oli tippunut matkalla kaupalta talolle ja hävinnyt. Pyörää ei löytynyt etsinnöistä huolimatta, mutta naurua jutusta riitti. Pitkään puhuttiin Kadonneen pyörän karjatilasta. 

Pyörä löytyi vuosia myöhemmin yhden Kaitaisten järven rannalta, kaukana tiestä. Käyttökelpoinen pyörä ei vuosien puskareissun jälkeen enää ollut.

Close Menu

Evästeet

Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.​ Lue lisää
Evästeet ovat tarpeellisia Kaijonselän mökit -sivuston toimivuudelle ja turvalliselle varauksen tekemiselle. Evästeiden avulla analysoimme sivuston käyttöä ja parannamme käyttökokemusta. Tietoja ei käytetä yksittäisten käyttäjien tunnistamiseen. Voit halutessasi kieltää evästeiden käytön selaimesi asetuksista, mutta se voi haitata sivuston toimivuutta.